Ulkolaiset :: Quebecin lähetystö

Quebecin tasavalta on pohjois–Amerikan sivistyksen, hyvinvoinnin ja yhteiskuntajärjestelmän keskus. Aurinkomyrskyjen jäljiltä ihmiset ympäri maailmaa ovat yrittäneet matkata Quebeciin, koko maailman ainoaan paikkaan joka on vuonna 2012 tapahtuneen koko maapalloa koskettaneen kohtalokkaan aurinkomyrskyn sekä siitä aiheutuneiden väkivaltaisuuksien ja poliittisen levottomuuden jäljiltä pystynyt palauttamaan yhteiskuntansa aurinkomyrskyjä edeltäneeseen tilaan.

Kansalaisten elintaso Quebecin suurimmissa kaupungeissa ja lähiöissä on nykyään samalla tasolla kuin ennen katastrofia, toimiva infrastruktuuri ja yleiset verovaroin tuotetut palvelut, kuten koulutus ja terveydenhuolto kattavat koko valtion rajojen sisäiset alueet, ja kansalaisen keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä lähentelee jo 82 vuotta.

Äskettäin Quebec on solminut diplomaattiset suhteet Jämsän neuvoston kanssa. Quebecin ulkoministeriö on perustanut Suomen uuteen pääkaupunkiin Jämsään pienen lähetystön. Lähetystön tarkoitus on etsiä ja kartoittaa Suomen alueelta yhteistyökumppaneita molemminpuolisia infrastruktuurin ja talouden kehittämisprojekteja varten. Lähetystön henkilökunta on myös enemmän kuin valmis kertomaan Suomen sodasta ja nälänhädästä kärsiville asukkaille lukuisista mahdollisuuksista hankkia työpaikka ja elanto Quebecin palveluksessa.

Mikäli täytät maahanmuuttoministeriön asettamat vaatimukset, sinulla on näyttää neuvoston myöntämä virallinen maastamuuttolupa sekä todistus ammattipätevyydestäsi, ja olet valmis muuttamaan uuteen maailmaan, voi sinulle aueta unelmiesi mahdollisuus pohjois-amerikan jalokivessä, Quebecin tasavallassa!

Perustietoa osapuolesta

  • Osapuolelle tulee hakea erikseen
  • Eläytymispainotteinen osapuoli jossa softaus jää osalta pelaajista kenties jopa kokonaan pois!

Rajoitukset

Valintaprosessin läpäisy
Ikäraja 18
Varustus siviilivaatteet ja/tai puvut. Canadian Lumberjack imago katsotaan eduksi, jos ei omista pukua. Mielellään kuitenkin sinisellä tai harmaalla flanellipaidalla, sillä punainen on vanhan Kanadan hallituksen väri ja varattu kaikissa leffoissa ja videopeleissä pahojen puolelaisille.
Aserajoitukset Käsiaseet
Tavoitteet Quebecin etujen ajaminen.

Ilmoittautuminen osapuolelle

  1. Lähetä sähköpostia pelinjohdolle osoitteeseen [javascript protected email address] otsikolla "Carrington 4 - hakemus lähetystöön"
  2. Esittele itsesi lyhyesti ja kerro miksi juuri sinä olisit sopiva osapuolelle. Laitamme paluuviestinä ohjeet jatkon suhteen.